keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kesäkurpitsaa lisukkeeksi (hobak bokkeum)

Kesäkurpitsaa on Koreassa usein tarjolla edulliseen hintaan. Itse olen kyseisen miedon kasviksen ystävä, mutta välillä on vaikea keksiä, millä (toisinaan hieman puiseen) zucchiniin saisi hieman lisämakua tai vaihtelevuutta. Korealaiset käyttävät kesäkurpitsaa usein jeon-tyyppisesti eli kevyesti friteerattuna, mutta kasvis sopii mainiosti myös paistettavaksi. Hobak bokkeum on helppo, nopea ja yksikertainen tapa valmistaa kesäkurpitsaa lisukkeeksi, mutta se maistuu mainiosti myös osana bibimbap-annosta. 



HOBAK BOKKEUM eli paistettua kesäkurpitsaa lisukkeeksi
2 annosta

1 pieni kesäkurpitsa tai puolikas isosta
1 tl suolaa
1 valkosipulin kynsi
½ tl seesamiöljyä

ruokaöljyä paistamiseen
(1 tl paahdettuja seesaminsiemeniä)

Viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleiden päälle noin teelusikallinen suolaa ja kääntele niin, että suolaa on viipaleilla kauttaaltaan. Suola "vetää" kesäkurpitsasta nestettä ulos, jolloin lopputuloksena on kiinteämpi ja maukkaampi paistettu kesäkurpitsa. Jätä suolatut viipaleet vetäytymään 15-30 minuutiksi. 

Vasemmalla suolaamattomat kesäkurpitsaviipaleet, oikealla suolatut ja puristetut viipaleet

Purista suolatuista kesäkurpitsoista ylimääräinen neste pois. Hienonna valkosipulin kynsi pieneksi. Kuumenna loraus ruokaöljyä paistinpannulla ja lisää kesäkurpitsaviipaleet sekä hienonnettu valkosipuli pannulle. Paista noin viiden minuutin ajan, kunnes kesäkurpitsaviipaleet ruskistuvat. Siirrä pannu pois liedeltä ja lisää viipaleiden joukkoon seesamiöljy sekä halutessasi paahdetut seesaminsiemenet ja sekoita kevyesti. Tarjoile hobak bokkeum kuumana tai kylmänä lisukkeena.


3 kommenttia:

  1. Paahdetaanko Koreassa kuorittuja vai kuorellisia seesaminsiemeniä? En tiedä teinkö jotain väärin, mutta minusta kuorellisia seesaminsiemeniä ei vaan saa paahdettua kunnolla, ne väistämättä palavat (ainakin minulla) ja maistuvat karmealta. Paahdetut kuoritut seesaminsiemenet taas maistuvat hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan seesaminsiemenet valmiiksi paahdettuina, joten en tiedä tarkalleen, millainen operaatio on kyseessä, mutta taitavat kyllä olla kuorittuja siemeniä joka tapauksessa..

      Poista
  2. Seesamiöljy on kyllä niin hyvää! en olekaan tainnut yhdistää sitä ennen kesäkurpitsaan :)

    VastaaPoista